positiivinen-psykologia

“ Positiivinen psykologia aloitti elämän 2.0”- Susannan haastattelu Trendi-lehdessä

Susanna
Kuva Ilona Savola

Ihana ja rohkea Susannamme oli Trendi-lehden toimittajan Anna Kauhalan haastateltavana. Aiheena oli positiivinen psykologia. Hänen tarinansa positiivisen psykologian voimasta ilmestyi syyskuun Trendissä (7/21). Halusimme jakaa jutun parhaita kohtia myös täällä sekä hieman laajemmin positiivisen psykologian tiedettä niiden taustalla. Lainaukset Trendin jutusta on merkitty kursiivilla.

”Ajattelin ennen, että kovalla työllä voi saavuttaa melkein mitä tahansa, ja halusin aina tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Olin hyvin kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan ja tein koko ajan paljon: kun en ollut töissä tai lasteni kanssa, järjestelin kotia tai treenasin. Vähitellen voimani vain loppuivat. Aloin herätä kolmen neljän aikaan aamuyöstä. Elämäniloni väheni ja olin hirveän väsynyt. Elämä alkoi tuntua raskaalta. Loppuvuodesta 2017 minulla diagnosoitiin uupumus ja masennus. Sairauslomalla kiinnostuin sattumalta positiivisesta psykologiasta ja aloin opiskella sitä. Siitä alkoi elämäni 2.0.

Positiivinen psykologian ei nimestään huolimatta tarkoita sitä, että elämän täytyisi olla vain onnistumisia, myönteisiä tunteita ilman elämän varjopuolia. Positiivinen psykologia keskittyy kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eli kukoistavan elämän tutkimiseen ja edistämiseen, mutta se huomioi myös elämän varjopuolet, epämiellyttävät tunteet ja vaikeudet. Positiivinen psykologian voi tarjota työkaluja siihen, että kehitämme voimavarojamme ja lisäämme resilienssikykyämme eli selviytymisen ja vaikeuksista takaisin ponnahtamisen kykyä. Aivan kuten Susannalle kävi. Tutkimusten mukaan jo se, että tulemme tietoisiksi niistä asioista, jotka vaikuttavat hyvinvointiimme ja alamme kehittää näitä asioita pikku hiljaa, lisää elämän tyytyväisyyttä ja hyvinvointia.

”Kun keskityin hyvään, hyvä lisääntyi”

Sanotaan, että se kasvaa mihin kiinnitämme huomiota. Monet tutkimukset osoittavat, että kiitollisuuden harjoittamisella on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiimme. Olemme luontaisesti taipuvaisempia huomaamaan enemmän epäkohtia ympärillämme sekä kokemaan epämiellyttävät tunteet voimakkaammin. Kiitollisuus on tunne, jolla voi vaikuttaa myös muiden myönteisten tunteiden lisäämiseen.

Aloin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa ja kirjoitan sitä edelleen. Listaan illalla kolme asiaa, joista olen sinä päivänä kiitollinen. Ne saattavat olla lapset, työ tai läheiset. Huonona päivänä saatan kirjoittaa, että onneksi päivä on ohi. Mietin kiitollisuuden aiheita myös silloin, jos minulla on vaikeuksia nukahtaa. Se auttaa. Aluksi kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tuntui välillä päälle liimatulta. Mitä enemmän kirjoitin hyvistä asioista, sitä enemmän kuitenkin aloin nähdä niitä. Kun kiinnitin huomiota hyvään, se alkoi lisääntyä: aloin nukkua taas hyvin ja itsetuntoni kohosi.””

Susannan mainitsema kiitollisuuspäiväkirja on yksi positiivisen psykologian tunnetuimmista työkaluista. Tutkimukset osoittavat, että kiitollisuuden lisäämisellä on vaikutuksia meidän fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Kiitollisuuspäiväkirja ja muut kiitollisuusharjoitukset auttavat meitä tulemaan tietoisiksi niistä asioista, jotka elämässämme on hyvin.

Enemmän itsemyötätuntoa elämään

”Positiivinen psykologia opetti minut suhtautumaan itseeni yhtä myötätuntoisesti kuin ystäviini. Se on auttanut minua hyväksymään itseni ja vajavaisuuteni. Enää en jääkään rypemään itsekritiikin tai syyllisyyden tunteisiin, jos jokin asia ei ole mennyt hyvin. Sen sijaan lohdutan itseäni, keitän vaikka kahvia tai lähden kävelylle, jotta pääsen irti ikävistä ajatuksistani. Ennen kuin sairastuin uupumukseen, meillä oli myös aina siistiä. Järjestelin iltaisin tavaroita ja puuhastelin kotona. Olen ajatellut jälkeenpäin, että yritin siivota elämääni järjestykseen. Nykyään olen huomattavasti rennompi.”

Tutkimusten mukaan suurin osa meistä on kriittisempiä itseämme kuin muita kohtaan. Sisäinen puheemme itseämme kohtaan on kaikkea muuta kuin kannustavaa, kiittävää tai kehuvaa. Varsinkin silloin kun teemme virheitä tai epäonnistumme sisäinen kriitikkomme nostaa päätään. Meidän olisi hyvä opetella myötätuntoa itseämme kohtaan.

Tunnistatko sinä oman sisäisen puheesi? Milla tavalla puhut itsellesi silloin kun kohtaat epäonnistumisia tai teet virheitä? Sätitkö itseäsi ja vaadit itseltäsi yhä enemmän? Jos kohtelisimme ystäviämme samalla tavalla kuin kohtelemme itseämme, meillä tuskin olisi kovin montaa ihmistä ympärillämme. Itsemyötätunnon oppiminen lisää armollisuutta itseämme, mutta samalla myös muita kohtaan. Voisitko opetella lohduttamaan, kiittämään ja kannustamaan itseäsi aina silloin tällöin? Huomaatko millaisia myönteisiä vaikutuksia sillä on elämääsi?

Uusi elämä ja uusi ura

Joskus vaikeudet ja elämän eteemme heittämät kriisit saavat meidät muuttamaan elämämme suuntaa. Usein sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa – ehkä näin tai ainakin niin, että vaikeita tapahtumia tarkastellessa ja niihin etäisyyden kasvaessa, voimme pyrkiä näkemään hyviä asioita kaiken keskellä. Kohdatessamme elämässämme kriisejä, voimme niiden kautta myös kasvaa ja tehdä matkaa itseemme. Näin kävi myös Susannalle.

”Positiivinen psykologia on muuttanut elämäni hyvin konkreettisestikin. Inspiroiduin siitä niin paljon, että irtisanouduin vakituisesta virastani luokanopettajana ja perustin ystäväni kanssa positiivisen psykologian valmennusyrityksen. Olemme myös kirjoittaneet aiheesta kirjan. Näen, että ihmisten hyvinvointi paranee, kun käyn luennoimassa heille näistä asioista. Se tuo merkitystä työhöni ja antaa paljon hyvää oloa. Samalla olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, jotka jakavat kiinnostukseni aiheeseen. Se on suuri rikkaus.”

Positiivisen psykologian myötä Susanna sai työkaluja omien voimavarojen lisäämiseen ja oman elämän laadun parantamiseen. Samalla heräsi ajatus tämän tiedon ja työkalujen jakamiseen muille. Halu auttaa myös muita jaksamaan ja voimaan paremmin sai Susannan perustamaan yrityksen. Positiivisen psykologian opintojen myötä myös Reetan ja Susanna tiet kohtasivat ja syntyi Openminds – avoimella mielellä ja sydämellä kohti merkityksellisempää ja hyvinvoivempaa elämää.

Openmindsin positiivisen psykologian valmennuksista ja työhyvinvointikoulutuksista löydät lisää tietoa tästä linkistä.

Share this post