Lisää työhyvinvointia helpolla harjoituksella

Koronan tuomat poikkeukset ovat  luoneet epävarmuutta työrintamalle. Yli vuoden kestäneet etätyöt ovat aiheuttaneet monelle lisäkuormitusta. Toiset meistä taas eivät ole voineet siirtää työpistettään kotiin ja tämä on voinut herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Ilman poikkeusolojakin työmme ei aina välttämättä ole ihan sellaista kuin haluaisimme tehdä. Saatamme myös kokea stressiä tai muuten vain negatiivisia ajatuksia työstä.

Välillä myös työn ulkopuoliset seikat vaikuttavat työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Meillä voi olla elämässä tilanteita, jolloin työ ei maistu ja siihen on vaikea motivoitua. Toisaalta työ voi olla mukavaa ja palkitsevaa, mutta myös hyvää voi aina parantaa halutessaan.

Kolme hyvää asiaa työstä 

Miltä kuulostaisi harjoitus, joka tutkitusti lisää työhyvinvointia? Tämä harjoitus on toistettu useissa tutkimuksissa ja sen vaikutukset ovat olleet positiivisia. 

Työterveyslaitosten työn imu – tutkimusten sekä lukuisten onnellisuustutkimusten mukaan ajatuksillamme on vaikutusta työhyvinvointiin sekä onnellisuuteemme. Joidenkin tutkimusten mukaan voimme vaikuttaa omaan onnelisuuteemme jopa 40% omilla valinnoillammme. Miksipä emme siis kokeilisi harjoitusta, joka kiinnittää huomiomme työssä oleviin hyviin asioihin ja tutkimusten mukaan lisää työhyvinvointiamme?

“Kolme hyvää asiaa työstä” on harjoitus, jolla voi auttaa omaa ajattelua keskittymään niihin asioihin, jotka on hyvin. Alkuperäisessä interventiossa pyydettiin osallistujia kirjaamaan viikon päätteeksi kymmenen minuutin ajan kolme hyvää asia töissä sekä näistä asioista heränneitä tuntemuksia. Interventio kesti kaiken kaikkiaan kuusi viikkoa. Tutkijat huomasivat, että hyvien asioiden miettiminen nosti osallistujien onnellisuutta ja hyvinvointia. (Chancellor & al. 2014). Olen myös kokeillut tätä harjoitusta itsekin. Voin siis suositella!

Kolme hyvää asiaa työstä -harjoitus

  1. Kirjoita päivittäin tai kerran viikossa kolme hyvää asiaa töistä.
  2. Mikä meni hyvin? Miksi se meni hyvin? Millaisia tunteita tämä herätti tai herättää nyt kirjoittaessa?
  3. Toista interventio kuuden viikon ajan sinulle sopivaan aikaan. Tarkkaile mitä tapahtuu työhyvinvoinnillesi.

Oma kokemukseni harjoituksesta

Olen itse kokeillut harjoitusta kuuden viikon ajan kuten alkuperäisessä tutkimuksessakin. Muutamien ensimmäisten viikkojen ajan en huomannut mitään merkittävää työssä tai kokemassani työhyvinvoinnissa, vaikka asioiden kirjaaminen viikon päätteeksi olikin miellyttävä kokemus. Harvemmin sitä tulee kunnolla mietittyä työssä koettuja onnistumisia ja asioita, jotka ovat oikeasti hyvin työssä. Kuusi viikkoa on kuitenkin pitkä aika ja vaikutukset alkoivat näkyä ehkä neljännen viikon kohdalla.

Minulle käänteen tekevä huoio oli eräs ilta, kun lasten iltasadun aikaan ajatukseni vaeltelivat jälleen kerran työhuoliin. Työskentelin silloin opettajan ja olin pitkään kantanut huolta muutamista oppilaista, joiden väliset riidat tuntuivat vaikuttavan koko ryhmän toimintaan. Tämä tilanne tuntui toistuvan päivästä toiseen. Iltasadun lomassa ajatukseni harhailivat automaattisesti ensin huoleen ja stressiin, mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Kuitenkin hetken kuluttua, kuin väkisin, mieleeni nousi myös positiivisia ajatuksia tilanteesta. Näin hetkiä, jolloin nämä kaksi oppilasta olivat onnistuneet sopimaan riitansa rauhassa ja sopu oli kestänyt pitkään, muistin onnistumisen hetkiä ja yhdessä koettua iloa luokassa ja suorastaan oivalsin, että moni asia tässäkin haasteessa on edennyt ja parantunut lukuvuoden aikana! Tämä kaikki tapahtui yllättäen ja automaattisesti, ilman että edes yritin itse miettiä positiivisesti kyseisestä tilanteesta.

Itselleni tämä kuuden viikona harjoitus teki hyvää erityisesti niissä hetkissä, kun työasiat meinasivat vallata mielen iltaisinkin tai kun jotkut vaikeat tilanteet saattoivat tuntua ylivoimaisilta. Harjoittelun myötä saatoin helposti palauttaa onnistumisia ja etenemisiä vaikeissakin tilanteissa. Oma oloni työssä helpottui. Ennen harjoituksen aloittamista olin tehnyt myös TTL:n Työn imu -testin https://www.ttl.fi/tyon-imu-testi/ . Kuuden viikon jälkeen työn imu pisteeni olivat nousseet.

Haastankin sinut mukaan kokeilemaan “Kolme hyvää asiaa työstä” -harjoitusta. Olisi kiva kuulla, mitkä asiat sinun työssäsi on hyvin. Kommentoi tätä kirjoitusta tai jaa kokemuksesi somessa. Somessa voit käyttää hästägiä #kolmehyvääasiaatyöstä ja @openminds_oy.

Työn iloa!

Reetta

Share this post