Narrative Big Five – johtaminen vaikuttavammaksi vahvuuksilla

Mitä paremmin tunnemme itsemme ja toisemme, sitä paremmin pystymme johtamaan yhdessä Miksi yksi johtaja innostuu nopeasti uusista mahdollisuuksista, kun toinen haluaa ensin ymmärtää riskit? Miksi yksi kaipaa keskustelua päätöksenteon tueksi ja toinen ajattelee parhaiten itsekseen? Miksi samassa johtoryhmässä toisen vahvuus voi joskus tuntua toisesta hankalalta? Hyvä johtaminen alkaa itsetuntemuksesta. Hyvä johtoryhmätyöskentely vie...

Openminds ja Learning Factory yhdessä tukemaan työyhteisöjen tekoälymuutosta 

Learning Factory ja Openminds yhdistävät osaamisensa auttaakseen työyhteisöjä tekoälymuutosten keskellä. He auttavat löytämään oman tapansa toimia tekoälyn kanssa. Yhteistyössä syntyy kahden työpajan valmennus, jossa ihmisten kokemukset ja yhteinen keskustelu yhdistyvät käytännön työn kehittämiseen. Tekoälyn käyttöönotto tuo työyhteisöön kysymyksiä, joihin tarvitaan yhteisiä vastauksia. Mitä haluamme tekoälyn avulla saada aikaan? Mistä...

Palaudu oikein – hyvinvointia kesälomaan

Palautuminen ei ole itsestäänselvyys – ei edes lomalla. Todellinen palautuminen vaatii tilaa, tietoista irrottautumista ja ennen kaikkea lupaa olla tavoittamattomissa. Miten saamme lomasta irti levon, palautumisen ja kepeyden ja varmistamme, että arki ei heti vie mennessään syksyn koittaessa. Miten voit viettää lomaa niin, että syksyllä ei kaipaa heti uutta lomaa?

Positiivinen johtaminen – avain hyvinvoivaan ja tehokkaaseen työyhteisöön

Tuntuuko, että työyhteisössä kiire, epävarmuus ja kuormitus vievät ilon työstä? Haluaisitko vahvistaa työhyvinvointia, lisätä yhteisöllisyyttä ja samalla tehostaa työn tekemistä? Työelämän paineet, jatkuvat muutokset ja kuormittava kiire ovat arkea monessa organisaatiossa. Silti on mahdollista luoda työyhteisö, jossa ihmiset viihtyvät, kokevat merkitystä ja tekevät työnsä hyvin – jopa paremmin kuin ennen. Positiivinen...

Kukoistava koulu – Hyvinvointikulttuuria rakentamassa

Sain tätä blogikirjoitusta varten haastateltavakseni positiivisen kasvatuksen ja kukoistavan koulun  uranuurtajan, rehtorin, opettajan, tutkijan, tietokirjailijan ja kouluttajan KT Eliisa Leskisenojan.   Leskisenoja työskentelee rehtorina ja hyvinvointikulttuurin rakentajana Oulun kristillisessä  peruskoulussa, jossa Openminds on kevään 2024 ajan kouluttanut positiivisen psykologian tieteen  perusteita ja hyvinvoinnin vahvistamisen taitoja koko työyhteisölle.  Sukelletaan seuraavaksi yhdessä positiivisen kasvatuksen maailmaan...

tunnetaidot

Tunteet työssä – suru koskettaa kaikkia

Tämä viikko on ollut hyvin pysäyttävä. Tiistaina Vantaalla tapahtunut kouluampuminen on järkyttänyt meitä kaikkia. Aloitin pääsiäisen jälkeisen viikon iloisissa tunnelmissa työhyvinvointikoulutuksen merkeissä ja lopetin sen murheen murtamana ja sydän täynnä huolta. Torstai-iltapäivän opettajille suunnatun työhyvinvointikoulutuksen aloittaminen on ollut yksi urani vaikeimmista. Kun oikeita sanoja ei ole, voi vain todeta, että...

Positiivisen johtamisen valmennus

Positiivinen johtaminen lisää työhyvinvointia – Varhaiskasvatuksen johtajat positiivisen johtamisen valmennuksessa

Paraisten varhaiskasvatuksen johtajat ja varajohtajat ovat osallistuneet syksystä 2022 asti Openminds Oy:n järjestämään positiivisen johtamisen valmennukseen. Positiivisen johtamisen valmennuksen tavoitteena on lisätä ja vahvistaa työhyvinvointia, myönteisyyttä ja yhteisöllisyyttä päiväkoteihin. Positiivista johtamista ja työhyvinvoinnin kehittämistä on tehty kaikissa Paraisten päiväkodeissa. Villa Kamomilla on Paraisten keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitseva kaksikielinen vuoropäiväkoti...

Kun työelämä tarjoilee sitruunoita

Kun työelämä tarjoilee sitruunoita – selviytymisvinkit positiivisesta psykologiasta

Meistä jokaiselle tulee tilanteita työelämässä, kun jolloin olosuhteet laittavat kasvot enemmän irvistykseen kuin hymyyn - kuin maistaisi kirpeää sitruunaa. Mitä positiivinen psykologia voi tarjota niissä hetkissä, kun työelämä tarjoilee sokerin sijaan sitruunoita? Millä tavalla voimme vahvistaa yksilöiden ja työyhteisöjen resilienssikykyä? Nimestään huolimatta positiivinen psykologia ei tarkoita sitä, että työelämässä vaikeudet tai epämiellyttävät...

Terveisiä Kasvatustieteen päiviltä!

Viime viikolla 23. - 24. 11. 23 järjestetyillä Kasvatustieteen päivillä Vaasassa Åbo Akademilla kuultiin paljon mielenkiintoisia puheenvuoroja ja uusinta tutkimusta oppimisen ja hyvinvoinnin teemoista. Tämän vuoden teemana oli koulutuksen ja tutkimuksen rooli yhteiskunnassa, ja keskiöön haluttiin erityisesti nostaa hyvinvointi, toivo ja osallisuus. Nämä teemat linkittyvät vahvasti meidän työhömme täällä Openmindsilla, ja...